Oulainen on saanut uuden yrityksen, UnelmaPuvut, jota luotsaa uunituore yrittäjä Mia Penttilä.
Yritys tarjoaa internetin välityksellä pukuja häihin, vanhojentansseihin ja muihin juhliin.
Puvut teetetään mittatilaustyönä asiakkaan toiveiden mukaisesti, eri puolilla maailmaa.
Tilaus tehdään verkossa josta se välittyy Mian kautta toimittajalle, joka valmistaa edullisia ja laadukkaita pukuja.
Tilattu puku saapuu Mian liiketiloihin, Oulaisten Yritystalolle ja puvun mittojen tarkistuksen jälkeen puku toimitetaan asiakkaalle.
Yritys on perustettu vasta helmikuun alussa, mutta erittäin tyytyväisiä asiakkaita on Mialle jo kertynyt mukavasti.
”Laatua ja istuvuutta on kehuttu erityisesti” kertoo Penttilä.
Samalla kun Oulainen sai uuden innovatiivisen yrityksen, jota ei Pohjois-Pohjanmaan alueella ole toista,
saivat myös Oulaisten Yrittäjät Mian yrityksestä uuden jäsenen.
Erityisen merkityksen tälle tuo se, että yhdistyksellä on UnelmaPuvut yrityksen myötä nyt 200 jäsentä, joka on merkittävä seikka Oulaisten kokoisessa kaupungissa.
Suurin osa paikallisista yrityksistä kuuluu yrittäjäyhdistykseen, joka on palkittu toiminnastaan:
vasta tänä talvena yhdistys voitti Suomen Yrittäjien myöntämän vuoden 2009 valtakunnallisen innovaatiopalkinnon.
Yhdistys ei ole siis pelkästään runsaslukuinen jäsenmäärältään, vaan sen jäsenet ovat myös erityisen vahvasti mukana kehityksessä ja luotsaamassa yrityksiään kohti tulevaisuutta.
Mia Penttilä on tullut vahvaan seuraan, joka antaa yritykselle kaikissa kehitysvaiheissa tärkeää tukea ja tietoa.
Mutta innovatiivinen on myös Mian liikeidea, jossa laatu ja hintasuhde ovat kodillaan.
Ja se herättää kiinnostusta myös kauempana: Parhaimmillaan pukuja on tultu hakemaan Espoosta ja Lapista saakka.
Mia ratkaisee liiketoiminnallaan monen puvunetsijän ongelman ja yllättää asiakkaansa positiivisuudellaan kuten Oulaisten Yrittäjäyhdistyskin innovatiivisuudellaan.
Käy tutustumassa Mian toimintaan linkistä: www.morsiuspuvut.net